Aloitetaanpa esimerkillä. Asun kerrostalossa, jossa on pieni parveke. Eräänä päivänä istutin appelsiinin siemeniä kukkaruukkuun, ja muutaman päivän kuluttua kasvi alkoi itää. Silmäni pyöristyivät hämmästyksestä, ja olin todella iloinen nähdessäni sen kasvavan. Pidän kasvien kasvattamisesta, mutta minulla ei ole varaa omaan taloon ja suureen puutarhaan. Luuletko, että parvekkeellani kasvava kasvi tuotti minulle vähemmän iloa kuin jos olisin kasvattanut sen suurella maatilalla? Vastaus on lyhyesti: ei. On turhaa ajatella, että asioiden tekemisen voi aloittaa vasta sitten, kun olosuhteet ovat täydelliset.

Monet ihmiset viettävät koko elämänsä onnea tavoitellen. He uskovat sen odottavan jossain tulevaisuudessa: suuremman talon ostamisessa, suuremmissa tuloissa, eksoottisissa matkoissa tai muiden silmissä menestymisessä. Silti tapahtuu aina jotakin erikoista: tavoitteen saavuttamisen jälkeen innostus kestää vain hetken. Pian mieli alkaa etsiä seuraavaa saavutusta, seuraavaa matkaa ja seuraavaa syytä olla onnellinen.

Se on kuin horisontin tavoittelua. Kuljimmepa kuinka kauas tahansa, se pysyy aina edessämme. Ongelmana ei ole se, että matkustelu tai menestys olisivat huonoja asioita. Ongelmana on uskomus, että onni asuu vain niissä.

Todellisuudessa syvimmät ilon hetket löytyvät usein paljon lähempää:

• Rauhallinen teekupillinen sateisena aamuna.
• Lintujen laulu ikkunan takana.
• Kävely lähipuistossa tai auringonlaskun seuraaminen parvekkeelta.
• Kirjan lukeminen lämpimään peittoon kääriytyneenä.

Nämä hetket eivät maksa juuri mitään, mutta ne tuovat rauhaa, jota rahalla ei voi ostaa. Miksi jätämme ne huomiotta? Koska mieli on ohjelmoitu etsimään uutta, jännittävää ja kaukana olevaa. Se uskottelee meille, että onnen täytyy olla jotakin poikkeuksellista, ja niinpä ohitamme ne aarteet, jotka ympäröivät meitä jo nyt.

Tietoinen läsnäolo (mindfulness) auttaa meitä pääsemään eroon tästä kierteestä. Se tarkoittaa huomion kiinnittämistä nykyhetkeen ilman kiirehtimistä seuraavaan. Se on juuri tässä hetkessä olevan asian täysipainoista kokemista sen sijaan, että ajattelisimme jatkuvasti sitä, mitä meiltä puuttuu.

Haluan kertoa vielä yhden kokemuksen. Muutama vuosi sitten istuin rannalla Phuketissa Thaimaassa. Paikka oli kaunis ja ranta täynnä ihmisiä. Katselin merta, uimareita ja veneitä. Vietin siellä kaksi viikkoa ja palasin iloisena kotiin. Suoraan sanottuna en tuolloin vielä hallinnut mieltäni (osaa A) kovinkaan hyvin, mutta olin jo kiinnostunut tietoisesta elämäntavasta.

Aloitin matkani kohti tietoista läsnäoloa ja kokeilin asioita, joista olen aiemmin kirjoittanut. Ajan myötä aloin nähdä elämän uudessa valossa.

Muutama viikko sitten kävin paikallisella rannalla täällä kotona. Ranta oli lähes tyhjä. Puhdas vesi näytti kauniilta, tuuli puhalsi ja aallot huuhtoivat rannan kiviä. Tarkastelin erivärisiä ja -kokoisia kiviä – jokaisessa niistä oli oma erityinen kauneutensa. Keräsin talteen kymmenen kaunista kiveä, istahdin rauhassa syrjään ja kuuntelin aaltojen ääntä. Päiväni oli täydellinen.

Luuletko, että nautin tästä vähemmän kuin Phuketin rannasta? Päinvastoin. Nautin tästä luonnonmukaisesta, hiljaisesta rannasta enemmän kuin ihmisvilinästä. Tietoisuus ei ainoastaan anna sinulle mielen hallintaa (osa B), vaan se tuo sinut myös lähemmäs luontoa ja todellista rauhaa.

Ehkä suurin virheemme on uskoa, että onni odottaa meitä jossain tulevaisuudessa. Todellisuudessa elämä tapahtuu juuri nyt, tässä hetkessä. Mieli etsii jatkuvasti jotakin lisää: parempia olosuhteita, uusia kokemuksia ja seuraavia saavutuksia. Sillä välin se ohittaa ne pienet ihmeet, jotka ovat jo läsnä. Kun opimme pysähtymään ja tarkkailemaan elämää sellaisena kuin se on, alamme huomata, ettei rauha olekaan kaukana. Se löytyy arjen yksinkertaisista hetkistä, luonnon kauneudesta ja kyvystä olla aidosti läsnä. Ehkä onni ei ole paikka, johon saavutaan, vaan tapa nähdä se, mikä on jo ympärillämme.